tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Aika


Tutkimuksenkin voimin on todettu, että aika on nykyisin loppumassa - ja yhä kiivaampaa tahtiin. Aikaa ei riitä enää minkään homman tekemiseen. Työ, harrastukset ja elämä ovat yhtä sinkoilua ja kilpajuoksua, jossa mitään ei ehdi tehdä loppuun asti - saati kunnolla.

Mitä todella tapahtuu kun se aika loppuu ja käyrä saavuttaa pohjan? Mietitään sitä kuitenkin myöhemmin, sillä nyt ei millään ehdi. TV-ohjelma on alkamassa.

maanantaina, marraskuuta 12, 2007

Ratkaiseva aukko?

Suomessa syödään paljon uusiseelantilaista villiä sikaa, jota myydään villisikana. Kyse on siis metsään karanneista "kesy sioista", joista onkin tullut villejä. Epäaitoa villisikaa.

Ihan tyhjä juttu. Onhan ratkaisevien sanojen välissä tyhjä. Space. Lisäämällä ja poistamalla "tyhjää", asia saataisiin kuntoon.

Mitähän tähän sanoisi Gallian suuri kivenhakkaaja?

sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Mehut

Edesmenneiden artistien kokoelmalevyjä pusketaan markkinoille tiiviiseen tahtiin. Puristavat viimeisetkin mehut Juicesta.

maanantaina, heinäkuuta 30, 2007

Kiusa

Kesälomalla sangen merkillisen haittaohjelman poistamiseen PC:ltä meni aikaa nelisen tuntia. Sessioon sisältyi myös kaksi puhelua vikapalveluun. Odotusaikaa puheluistakin kertyi yhteensä kaksi tuntia.

Kyseessä ei ollut ihan tavanomainen haitta, vaan palveluntarjoajan pakettiin kuuluva maksuton ohjelma, jonka poistaminen ei normaalein konstein onnistunut. Vikapalvelukin tarjosi lopulta maksullista tukeaan asian hoitamiseen. Hävytöntä?

Kyllä se poisto-ohjelmakin sitten ( lopulta ) löytyi. Ai niin... ohjelma nimi on Sonera Virusturva ( = F-Securen tuote Soneran maustein ). En suosittele, jos joskus haluat poistaakin sen. Muuten kyllä.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

4.0

Die Hard 4.0 - Onko elokuvien versiointi lisääntymässä? 4.1 korjaa pahimmat bugit. 4.2 tuo lisäherkkuja. 4.3 alkaa olla jo aika lailla valmis...?

sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007

Pallo siiville

Tietoisuus suomalaisesta jalkapallosta leviää maailmalle. Ei kuitenkaan pelillisten ansioiden, vaan huuhkajan takia. Mikähän soppa tästä syntyisi jos stadionilla asustaisi liito-orava perheineen?

lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Peace and respect

Arttu is back! Tuo Cogito Oy nimisen firman rättisitikalla ajeleva ja toimistossaan rumpuja soittava hörhöfilosofi palaa uusintana sarjassa Firma. Tämä on viime vuosien loistavimpia sarjoja.

Mielen aikido. Peace and respect.

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Päämäärä & Suunta

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan suunta, sanoi tunnettu isokätinen lentopalloilija aikoinaan. Pyrkimystä vähempään on toteutunut tämän blogin suhteen. Voi olla että muutos vielä tapahtuu tämän osalta, kunhan selviää mistä tässä oikein onkaan kyse.

Ulkoasu vaihtui. Onko se enne tulevasta?

Rushin uutta levyä ei voisi enempää kehua. Täysi kymppi..

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Avaruusaikaan

No niin. Löytyihän jotain kirjoitettavaa.

Uutinen kertoo, että Bill Gates ammutaan avaruuteen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.