Nokian maailmalla tunnettu puhelinmerkki näkyi hyvin myös valkokankailla, sillä se esiintyi aikoinaan lukuisissa elokuvissa. Puhelun tullessa sankarin käteen ilmestyi aina jokin tämän suuryrityksen huipputuotteista. Nokian avulla pelastettiin maailmaa ja viimein koitti onnellinen loppu. Näin ei käynyt tosielämässä ja Nokian leffavuodet ovat nyt menneisyyttä.
Havahduin tähän tosiasiaan lukiessani Stephen Kingin teosta 22.11.63. Tarinassa päähenkilö siirtyy aikaportin kautta menneisyyteen ja huomaa vuodessa 1958 unohtaneensa matkapuhelimen taskuun. Näin tuo kohtaus menee.
"Kaivoin taskustani kolikoita, mutta ensin löysin jotain, mitä en olisi saanut ottaa mukaan: Nokia-puhelimeni. Se oli vuoden 2011 mittapuulla antiikkiesine - tarkoitukseni oli ollut vaihtaa se iPhoneen - mutta sillä ei ollut asiaa vuoteen 1958. Jos joku näkisi sen, minulle esitettäisiin liuta kysymyksiä, joihin en pystyisi vastaamaan."
Puistattavaa luettavaa. Tässä kappaleessa kulminoituu Nokian loppu. Vanhahtavat puhelimet vaihdettiin iPhone-malleihin, jotka olivat tekniikaltaan edellä ja pohjautuivat uudenlaiseen verkottuvaan toimintaympäristöön.
Kyseinen Kingin teos on sen verran hyvä, että voisin veikata sen siirtyvän tulevaisuudessa myös valkokankaalle. Olisiko silloin kyseessä Nokialaisen puhelimen viimeinen elokuvarooli? Ei enää tähtinäyttelijänä, vaan aikansa eläneenä museokapistuksena pienessä sivuroolissa. Komea oli urasi.
(Lainaus kirjasta Stephen King: 22.11.63. Suomentanut Ilkka Rekiaro)
keskiviikkona, joulukuuta 24, 2014
lauantaina, joulukuuta 20, 2014
Monipuolinen näppäimistö
PC:n vanha näppäimistö tuli lopulta tiensä päähän, joten lähdin tutkimaan mikä olisi uusi ja toimivampi malli korvaajaksi. Markkinoilta löytyy jos jonkinlaista tuotetta, joten valinnan varaa on. Tarjontaa rajoittaa Suomessa tarpeellinen skandinaavinen näppäimistömalli, jollaisia ei ole tarjolla ulkomaisissa verkkokaupoissa.
Tutkimukset käynnistyivät kotimaan kamaralta. Odotin sessioista pitkiä ja vaikeita - kuin kevään palkkaneuvotteluista konsanaan - mutta tällä kertaa oikea näppäimistö osui kohdalle jo melko aikaisessa vaiheessa. Kaupat on nyt siis tehty ja olen tyytyväinen. Hankinta näkyy kuvassa.
Logitech Multi-Device Keyboard K480 on langaton näppäimistö, jolla voi käyttää kolmea bluetooth-laitetta samanaikaisesti. Laitevalinta tehdään näppäimistön sivussa olevalla kytkimellä. Näppäimistö tukee niin PC-, MAC-, Android- ja kuin iPhone-laitteita. Yksi laite, monta käyttöä. Tämä viehättää aina.
K480 on malliltaan kapea, joka sopii hyvin omaan makuuni. Erillinen numeronäppäimistö olisi tarpeeton ja liian leveä näppäimistö aiheuttaa hankaluuksia. Täysimittaisen "laudan" kirjainosan keskittäminen navan kohdalle aiheuttaa sen, että näppäimistöstä tulee oikealle painottuva. Numero-osuus painottuu oikealle, jolloin hiiren paikka siirtyy myös huomattavan kauas oikealle. Tämä on sekä ergonomia- että pöytätilakysymys. Kapea K480 ratkaisee siis molemmat ongelmat. Hiiri on lähempänä kehon keskilinjaa ja koko paketti vie vähemmän pöytätilaa.
Nykyajan laitteissa kilpaillaan keveydellä. K480 on kuitenkin massiivisen painava. Loistavaa! Tässä tapauksessa kyseessä on positiivinen asia. Paino antaa laadun tuntua - kuin vaikkapa vahvistimissa tai aktiivikaiuttimissa, joissa paino tarkoittaa isoja, laadukkaita muuntajia.
Kirjoittaminen on siis jämäkkää ja näppäimistö hyvin pysyy paikoillaan. Isot kumitassut vielä kruunaavat tämän kokemuksen. K480 jäpittää liukumatta myös muovisen sylitason kallistetulla pinnalla. Näppäintuntuma on erinomainen. Näppäimet on muotoiltu melkein pyöreiksi, joka ei välttämättä miellytä kaikkia, varsinkin kun koko on aika pieni. Näppäinten välit ovat siis isot, joten kirjoittaminen on ihan miellyttävää. Virhelyönnit saattavat vähentyä?
Tulee melkein tunne kuin kirjoittaisi vanhalla mekaanisella kirjoituskoneella. Samanlaisella Adlerilla kuin Jack Torrence kirjoitti Stanley Kubrickin elokuvassa Hohto. Myös kumiurastaan nouseva tabletti antaa mielikuvan laitteen sisältä nousevasta paperista. Vain vanhan koneen iskurivarren liike ja tähän tarvittava iskuvoima puuttuvat. Nostalgiaa niille jotka muistavat.
K480 on siis suunniteltu pöytäkoneen lisäksi käytettäväksi kannettavien kanssa. Mobiililaitteiden sijoitusta varten etureunassa on kumitettu ura, jossa tabletti istuu tukevasti. Olin vähän skeptinen tämän tukimallin kanssa - varsinkin kun kulmansäätömahdollisuutta ei ole - mutta testausten jälkeen vaikuttaa erittäin toimivalta. Tab Pro 8.4 istuu urassa kuin tatti ja katselukulma on hyvä.
Laite toimitetaan ilman Bluetooth-vastaanotinta. Pakkauksessa ei ole kuin näppäimistö. Paristot ovat valmiiksi paikoillaan ja käyttövalmiit kun suojateipin repäisee irti. PC- ja Android-asennus toimi ongelmitta. Käännetään ensin valintakytkin ja painetaan 3 sekuntia PC-painiketta. Sininen valo alkaa vilkkua ja kohta laite tunnistuu paritettavaksi.
Käytössäni olevia kahta laitetta (PC ja Android-tabletti), pystyi tunnistuksen jälkeen käyttämään vuorotellen vaihtokytkintä kääntämällä. Vaihto tapahtuu muutaman sekunnin kuluessa. Vaivatonta, vaikka yleisempää on kuitenkin laitteiden käyttö erillään ja yleensä eri paikassa.
Jossain arvosteluissa on mainittu kyseinen näppäimistön kohdalla, että skandit eivät toimisi Android-järjestelmässä. Ei pidä paikkaansa. Versiosta 4.4.2 alkaen ääkköset toimivat suoraan ilman sen kummempia toimenpiteitä. Vanhemmat Android-versiot vaativat Logitechin näppäimistöohjelman asentamisen Googlen Play-kaupasta.
Näppäimistöä ei voi suositella aivan keveimpään matkakäyttöön, mutta kulkeehan se mukana vähän isommassa laukussa. Käyttötarpeita ja makuja on monia, mutta K480 istuu omiin tarpeisiini vallan mainiosti. Vähemman on enemmän.
Aiheina oli:
android,
mobiilitekniikka,
pc,
tabletti,
tekniikka
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)