Ässät vei lopulta mestaruuden kevään 2013 finaaleissa 35 vuoden tauon jälkeen. Hyvää kannatti odottaa, sillä legendaarinen mestaruus sisälsi kauden aikana sellaisen määrän draamaa, ettei tavallinen katsomon kansa tiedä niistä puoliakaan.
Tammikuun puolivälin jälkeen alkoi joukkueen nousu sarjataulukon sijalta 12. kohti kärkeä. Koitti 14 ottelun voittoputki, joka mahdollisti play off-viivan ylityksen ja mahdollisuuden loppupeleihin. Loppu olikin samaa taipumatonta etenemistä kohti kannua.
Pata ei pysähdy. Jos runkosarjan lopussa vähänkään seurasi joukkueen otteita kentällä ja esiintymistä medioissa, ymmärsi miten tämä sankaritarina tulee päättymään. Joukkue kävi syksyn ja kevään nousuputken aikana läpi sellaisen koulun, että sen jälkeinen loppupelisarjojen voitto yksi toisensa oli vain opittujen asioiden kertausta.
Tyly, tylympi, Ässät. Joukkueen käytös kaukalossa oli niin itsevarmaa ja uhmakasta, että Mestaruus huokui siitä jo paljon ennen loppupelien alkamista. Tämä saattoi tulla monelle yllätyksenä, mutta draaman kaaren päätös oli nähtävissä jo paljon ennen loppupelien alkamista. Monessa mielessä jääkiekon kausi 2012-2013 oli hengen voitto materiasta.
Vuonna 1978 Ässät voitti viimeisessä loppuottelussa Isomäen jäähallissa juuri Tapparan joukkueen. Suurimmalta osin seisomakatsoilla täytetyyn halliin oli ahtautunut 14 000 katsojaa. Tunnelma ja meteli hallissa oli jo silloin samaa luokka kuin vuonna 2013. Niinä vuosina luotiin kuuluisa seisomakatsomon ja hallin Porin Henki, joka tuli finaalien 2013 aikana tutuksi ympäri maata.
Olin itse paikalla tuossa vuoden 1978 ottelussa, jossa mestaruuskannun nosti ylös joukkueen kapteeni Veli-Pekka Ketola. Vuoden 2013 ratkaisevan finaalin jälkeen Vellu kantoi palkinnon jäälle ja ojensi sen kapteeni Ville Uusitalolle. Tämä hetki oli henkilökohtaisesti tilaisuuden koskettavin. !3 vuoden tauon jälkeen Vellu oli nyt ensimmäistä kertaa Ässien kotiottelussa ja tähän pokaalien vaihtoon liittyvän tunnelatauksen voi ymmärtää vain Ässien taipaleita pitkään seurannut porilainen.
Ude pyysi hiljaisuutta, sai kannun ja kohotti sen korkeuksiin. Katsomo räjähti huutoon ja koko joukkue kerääntyi kasaan. Joukkue on katsomonsa näköinen, rento ja rehellinen, Tie mestaruuteen ei ole helppo, mutta kun suurimmat esteet kohdataan jo runkosarjan aikana, loppu saattaa olla jo tuttua ja elettyä kokemusta.
Hienoa olla Porissa syntynyt ja kokea nämä hetket. Kyse ei ole vain jääkiekosta, vaan siihen liittyy pienen kaupungin identiteetti, sen asukkaiden selkäranka ja yhteishenki niin vaikeina aikoina, kuin juhlan hetkinä. Näitä tarjosi vuonna 2013 Patakunnan Suuri Sydän. Kiitos Ässät. Periksi ei anneta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti